Pitkästä aikaa!
On kulunut kauan viime päivityksestä. Näin kevättä kohden ajattelin ryhdistäytyä jälleen tässä blogin päivityksessäkin. Viime päivityksessä siis kerroin kuinka Fidel oli aloittanut näyttelyuransa Lohjan pentunäyttelyssä. Joulukuussa Fidelin ja kaverinsa Ricon tie vei mamman ja Tosi Miehen kanssa Vilnaan, jossa oli kaksipäiväinen KV-näyttely.
Ensin 17.12.11 oli Vilnius Winter -näyttely ja tuomarina Marie Bailey. Tuo herttainen, hieman iäkkäämpi rouva piti kovasti koiristamme. Fidel oli ROP-pentu "very promising"-maininnalla: "Very good figure, Correct bite, good feet, correct topline. Moves very well". Rico kilpaili nuorten luokassa ollen ERInomainen toinen seuraavalla arvostelulla: "Very good figure, correct condition, nice eyes, correct topline, good feet. Moves well". Niinpä Fidel pääsi BIS-pentukehään. Pitkä päivä kuitenkin teki pienelle tehtävänsä ja esiarvostelu kehässä mies sai seisottaa miltei ilmassa kannatellen, kun toinen olis niin mielellään pistänyt maaten. Varsinaiseen kehään mennessä Fidel kuitenkin piristyi. Miten ylväästi ja innoissaan hän ravasikaan estradille musan pauhatessa ja kuuluttaja kuuluttaessa "HAVANOS BISONAS!!!". Se näemmä sytytti kaverin. Vaikka hienosti hän jaksoikin, niin jatkoon ei Fideliä enää valittu. Hauska kokemus kuitenkin!
Seuraavana päivänä Christmas Cupissa havat tuomaroi Dagmar Klein. Fidel jälleen ROP-pentu very promising-maininnalla: "Correct type, good proportions of head, correct body construction, very good bones, good substance. Very nice movements." Rico ei ollut oikein esiintymistuulella pitkän lauantaipäivän jälkeen ja oli tällä kertaa nuorten luokan kolmas saaden erinomaisen kuitenkin: "Correct type, correct headproportions, beautiful eyes, correct body construction. Very good bones. a bit straight shoulder angulation, correct coat, enough correct movement. Very nice temperament."
Tällä kertaa emme jääneet Fidelin kanssa BIS-pentukehään, vaan lähdimme kohti Riikaa, jossa olimme suunnitelleen yöpyvämme yhden yön ennen matkan jatkamista kohti Tallinnaa. Saatuamme auton parkkihalliin ja koirat hotelliin ulkoilutettuamme heidät, lähdimme etsimään mukavaa ruokapaikkaa. Pohdimme hotellilta lähtiessämme, kävisimmekö drinkillä kuuluisassa Sky Barissa ennen vai jälkeen ruuan. Olimme automatkan jälkeen niin nälkäisiä, että päätimme mennä drinkille vasta takaisin tullessamme. Voi kun olisimme päättäneet mennä ensin!
Lähdimme hyvällä mielellä etsiskelemään ravintolaa. Kävelimme kapean yksisuuntaisen tien varrella ja päätimme ylittää sen, koska toisella puolen näkyi joku suositun näköinen ravintola. Katsoimme katua, joka näytti tyhjältä, ja lähdimme yli. Katua ylittäessämme kuului äkisti nurkan takaa kiihdyttävän auton ääni. Pääni kääntäessäni havaitsin, että musta katumaasturi tuli tuhatta ja sataa kohti nurkan takaa. Ilmeisesti kuski ei huomannut meitä ja jatkoi kiihdyttämistä. Huusin miehelleni ja juuri ja juuri sain heittäydyttyä tien toiselle puolen. Ilmeisesti hän ei ollut kuullut ja käveltyään pari askelta jäljessäni hän iskeytyi suoraan autoon ja siitä katuun. Siitä alkoikin sitten toisenlainen Riikan reissu. Mieheni kiidätettiin ambulanssilla Paula Stradina sairaalaan, jossa todettiin kallonmurtuma ja kolme aivoverenvuotoa. Ihmeellisen hyvävointinen hän oli heti tultuaan ambulanssissa tajuihinsa. Oireet alkoivat pahentua oikeastaan vasta vuorokauden kuluttua neurokirurgian osastolla. Suomalaiseen hoitostandardiin verrattuna hoito oli todella ala-arvoista. Mieheni ei kuitenkaan ollut siirtokunnossa, koska pelättiin vuotojen pahentuvan ja niinpä Riikassa oleskelustamme tuli minulla kymmenen päivän mittainen ja miehelläni siihen vielä muutama päivä lisää Suomesta saapuvaa saattavaa neurokirurgia odoteltuaan. Hoito perustuu Latviassa vielä todella paljon omaisiin ja näin ollen vakuutusyhtiö osallistui kuluihin. Ilmeisesti hoidon ala-arvoisuus puheluistani huolimatta vasta todella valkeni heille suomalaisen neurokirurgin saapuessa ja olikin heti todennut, että tästä lähtien kaikki suomalaiset evakuoidaan sieltä välittömästi.
Latviassa ilmeisesti lääkärit ovat tavallista suurempia herroja ja jos heitä ei näy, hoitajat ei liiemmin uskalla tavoitella; esimerkiksi mieheni hoitavaa lääkäriä ei näkynyt ensimmäiseen vuorokauteen lainkaan, eikä kukaan muukaan ottanut kantaa hoitoon, koska "Hänhän on Dr. Putniksin potilas." - ja kyseessä oli siis olevinaan neurokirran "semi-intensive care unit"! Suomessa tuosta saisi potkut ja pääsisi selittelemään tekosiaan Valviralle, ehkäpä raastupaankin. Sen ajan mieheni vain lojui osastolla. Lopulta vaadin saada puhua osaston ylilääkärin kanssa. Hyvin korukielisin lausein kehuin, kuinka on NIIN hienoa, että hän ehtii tavata minut ja mieheni saa olla HÄNEN osastollaan, mutta tämä hoito minua vähän mietityttää, kun mieheni on kadottanut sanoja puheestaan ja on muuttunut todella uneliaaksi. Ja siis meillähän on matkavakuutus ja European Health Insurance Card on myös Suomen KELAsta faksattu sairaalan hallintoon... Sitten alkoi hoito toimia. Otettiin kontrollikuvat päästä ja niissä turvotus oli lisääntynyt, mihin aloitettiin lääkitys. Seuraavana päivänä mies oli jo jalkeilla. Onneksi! Opetuksena siis... Aina euroopassa matkustaessasi pidä matkavakuutuksen lisäksi tuo Eurooppalainen sairausvakuutuskortti mukana. Esim. tuossa sairaalassa eivät kelpuuttaneet vakuutusyhtiön korttia vaan hoito olisi ilman KELAN korttia pitänyt maksaa yksityispotilaana siellä ollessa ja myöhemmin olisi voinut hakea rahoja vakuutuksesta. Kyllä kuitenkin kaiken kaikkiaan on vielä pitkä matka kehityksessä, jos vertaa suomalaiseen sairaanhoitoon. Hygieniataso meidän näkökulmasta on pöyristyttävä. Porukka polttaa röökiä osaston vessassa ja vessan lattiat lainehtii kusesta. Suonensisäinen kanyyli kyllä laitetaan hanskat kädessä, mutta tippapullo on letkutettu steriliteetin turvaavan sinetin läpi, jolloin neste ei enää ole steriiliä, jne., jne... Ruokaa ei edes viitsi mainita... Esimerkkejä on lukemattomia.
Onneksi kaikki lopulta meni hyvin ja Mies on nyt toipumassa. Mutta siis koskaan ei voi tietää, mitä seuraava hetki tuo tullessaan ja pitäisi muistaa elää sen mukaisesti joka päivä!
Ensin 17.12.11 oli Vilnius Winter -näyttely ja tuomarina Marie Bailey. Tuo herttainen, hieman iäkkäämpi rouva piti kovasti koiristamme. Fidel oli ROP-pentu "very promising"-maininnalla: "Very good figure, Correct bite, good feet, correct topline. Moves very well". Rico kilpaili nuorten luokassa ollen ERInomainen toinen seuraavalla arvostelulla: "Very good figure, correct condition, nice eyes, correct topline, good feet. Moves well". Niinpä Fidel pääsi BIS-pentukehään. Pitkä päivä kuitenkin teki pienelle tehtävänsä ja esiarvostelu kehässä mies sai seisottaa miltei ilmassa kannatellen, kun toinen olis niin mielellään pistänyt maaten. Varsinaiseen kehään mennessä Fidel kuitenkin piristyi. Miten ylväästi ja innoissaan hän ravasikaan estradille musan pauhatessa ja kuuluttaja kuuluttaessa "HAVANOS BISONAS!!!". Se näemmä sytytti kaverin. Vaikka hienosti hän jaksoikin, niin jatkoon ei Fideliä enää valittu. Hauska kokemus kuitenkin!
Seuraavana päivänä Christmas Cupissa havat tuomaroi Dagmar Klein. Fidel jälleen ROP-pentu very promising-maininnalla: "Correct type, good proportions of head, correct body construction, very good bones, good substance. Very nice movements." Rico ei ollut oikein esiintymistuulella pitkän lauantaipäivän jälkeen ja oli tällä kertaa nuorten luokan kolmas saaden erinomaisen kuitenkin: "Correct type, correct headproportions, beautiful eyes, correct body construction. Very good bones. a bit straight shoulder angulation, correct coat, enough correct movement. Very nice temperament."
Tällä kertaa emme jääneet Fidelin kanssa BIS-pentukehään, vaan lähdimme kohti Riikaa, jossa olimme suunnitelleen yöpyvämme yhden yön ennen matkan jatkamista kohti Tallinnaa. Saatuamme auton parkkihalliin ja koirat hotelliin ulkoilutettuamme heidät, lähdimme etsimään mukavaa ruokapaikkaa. Pohdimme hotellilta lähtiessämme, kävisimmekö drinkillä kuuluisassa Sky Barissa ennen vai jälkeen ruuan. Olimme automatkan jälkeen niin nälkäisiä, että päätimme mennä drinkille vasta takaisin tullessamme. Voi kun olisimme päättäneet mennä ensin!
Lähdimme hyvällä mielellä etsiskelemään ravintolaa. Kävelimme kapean yksisuuntaisen tien varrella ja päätimme ylittää sen, koska toisella puolen näkyi joku suositun näköinen ravintola. Katsoimme katua, joka näytti tyhjältä, ja lähdimme yli. Katua ylittäessämme kuului äkisti nurkan takaa kiihdyttävän auton ääni. Pääni kääntäessäni havaitsin, että musta katumaasturi tuli tuhatta ja sataa kohti nurkan takaa. Ilmeisesti kuski ei huomannut meitä ja jatkoi kiihdyttämistä. Huusin miehelleni ja juuri ja juuri sain heittäydyttyä tien toiselle puolen. Ilmeisesti hän ei ollut kuullut ja käveltyään pari askelta jäljessäni hän iskeytyi suoraan autoon ja siitä katuun. Siitä alkoikin sitten toisenlainen Riikan reissu. Mieheni kiidätettiin ambulanssilla Paula Stradina sairaalaan, jossa todettiin kallonmurtuma ja kolme aivoverenvuotoa. Ihmeellisen hyvävointinen hän oli heti tultuaan ambulanssissa tajuihinsa. Oireet alkoivat pahentua oikeastaan vasta vuorokauden kuluttua neurokirurgian osastolla. Suomalaiseen hoitostandardiin verrattuna hoito oli todella ala-arvoista. Mieheni ei kuitenkaan ollut siirtokunnossa, koska pelättiin vuotojen pahentuvan ja niinpä Riikassa oleskelustamme tuli minulla kymmenen päivän mittainen ja miehelläni siihen vielä muutama päivä lisää Suomesta saapuvaa saattavaa neurokirurgia odoteltuaan. Hoito perustuu Latviassa vielä todella paljon omaisiin ja näin ollen vakuutusyhtiö osallistui kuluihin. Ilmeisesti hoidon ala-arvoisuus puheluistani huolimatta vasta todella valkeni heille suomalaisen neurokirurgin saapuessa ja olikin heti todennut, että tästä lähtien kaikki suomalaiset evakuoidaan sieltä välittömästi.
Latviassa ilmeisesti lääkärit ovat tavallista suurempia herroja ja jos heitä ei näy, hoitajat ei liiemmin uskalla tavoitella; esimerkiksi mieheni hoitavaa lääkäriä ei näkynyt ensimmäiseen vuorokauteen lainkaan, eikä kukaan muukaan ottanut kantaa hoitoon, koska "Hänhän on Dr. Putniksin potilas." - ja kyseessä oli siis olevinaan neurokirran "semi-intensive care unit"! Suomessa tuosta saisi potkut ja pääsisi selittelemään tekosiaan Valviralle, ehkäpä raastupaankin. Sen ajan mieheni vain lojui osastolla. Lopulta vaadin saada puhua osaston ylilääkärin kanssa. Hyvin korukielisin lausein kehuin, kuinka on NIIN hienoa, että hän ehtii tavata minut ja mieheni saa olla HÄNEN osastollaan, mutta tämä hoito minua vähän mietityttää, kun mieheni on kadottanut sanoja puheestaan ja on muuttunut todella uneliaaksi. Ja siis meillähän on matkavakuutus ja European Health Insurance Card on myös Suomen KELAsta faksattu sairaalan hallintoon... Sitten alkoi hoito toimia. Otettiin kontrollikuvat päästä ja niissä turvotus oli lisääntynyt, mihin aloitettiin lääkitys. Seuraavana päivänä mies oli jo jalkeilla. Onneksi! Opetuksena siis... Aina euroopassa matkustaessasi pidä matkavakuutuksen lisäksi tuo Eurooppalainen sairausvakuutuskortti mukana. Esim. tuossa sairaalassa eivät kelpuuttaneet vakuutusyhtiön korttia vaan hoito olisi ilman KELAN korttia pitänyt maksaa yksityispotilaana siellä ollessa ja myöhemmin olisi voinut hakea rahoja vakuutuksesta. Kyllä kuitenkin kaiken kaikkiaan on vielä pitkä matka kehityksessä, jos vertaa suomalaiseen sairaanhoitoon. Hygieniataso meidän näkökulmasta on pöyristyttävä. Porukka polttaa röökiä osaston vessassa ja vessan lattiat lainehtii kusesta. Suonensisäinen kanyyli kyllä laitetaan hanskat kädessä, mutta tippapullo on letkutettu steriliteetin turvaavan sinetin läpi, jolloin neste ei enää ole steriiliä, jne., jne... Ruokaa ei edes viitsi mainita... Esimerkkejä on lukemattomia.
Onneksi kaikki lopulta meni hyvin ja Mies on nyt toipumassa. Mutta siis koskaan ei voi tietää, mitä seuraava hetki tuo tullessaan ja pitäisi muistaa elää sen mukaisesti joka päivä!
Kommentit
Lähetä kommentti